Thursday, December 07, 2006

Itsenäisyyspäivänä Jyväskylän sotilasparaatissa 87-vuotias sotaveteraani osoitti itsemurhallaan mieltään aluemiehityksiämme vastaan

Itsenäisyyspäivänä Jyväskylän sotilasparaatissa 87-vuotias sotaveteraani osoitti itsemurhallaan mieltään aluemiehityksiämme vastaan. Tiedotusvälineet jättivät motiivin julkistamatta, vaikka se on yleisessä tietoisuudessa

Suomalaisuusmääritelmää sopii pohtia. Se kuka on suomalainen ja suomalaisuusasiaa ajava on monasti hämärrytetty erilaisilla puoluekytkennöillä parhaiten se ilmenee mm. erilaisina ansio- ja kunniamerkkien myöntämisenä sellaisille, jotka ovat kaikkein arvottomimpia niitä saamaan kuten esim. Markus Lyyra joka on tunnettu miehittäjä-Ryssän agentti UM:ssä ja aiemmin Ryssälässä ollessaan erilaisena ulkoministeriön edustajana

Kuten olemme huomanneet niin monille suomalaisuus jopa itsenäisyyspäivänä on pelkkä vitsi. KRP:n lipputangossa oli liput liputtamassa väärinpäin itsenäisyyspäivänä 6.12.2006



Kuka syntyy suomalaisista vanhemmista, niin myös kuolee suomalaisena

Suomalaisuus ei ole määriteltävissä vain asuinpaikan perusteella, sillä ns. sotalapsia oli valitettavasti Ruottissa ja menettivät siellä osittain suomalaisuutensa siinä kuin suomenkielisyytensäkin.

Poikkeuksena voitaneen todeta liki euripidiadoptaatiot kuten Anu Mylläri, joka ei ole ns. syntyperäinen suomalainen mutta asennemaailmansa ohittanee monien komujen asennemaailman suomalaisuudesta.

Se että ei ole käynyt armeijaa, sillä ei ole mitään tekemistä suomalaisuusmääritelmän kanssa. On monia jotka vamman tmv:n esteen takia jättävät ko. suoritteen tekemättä. Oma armeija-aikanani näytti että ko. hommissa on vain epäpäteviä tupakkia vetäviä juoppoja. Armeijalääkärinäkin oli tunnettu "Keppi-Tikkinen", joka ei antanut asianmukaista hoitoa polvelleni, vaan sain sen asiallisesti hoitoonsaatettuani vasta aloitettuani opiskelut Tampereen yliopistossa syksyllä 1984.

Joten Suomen nuoret lopettakaa pelleily ja syyllistäminen, syyllisyyden tunteminen sillä onko joku käynyt armeijan vai ei.

Aseellisena koulutuksena markkinoitu varusmiespalvelus Parolannummella 1982-1983 oli ns. "punkkien" eli petien uudelleenkokoamista, lattioiden luuttuamista, ala-arvoista sulkeisharjoittelua, missä sallittiin tupakinpolttelu tauoilla palvelusaikana ja simputuksenluonteista paukkupatien, kranaattilaatikoiden, ylimääräisten telamiinojen kanniskelua simputuksena, jos annoit palautetta, mikä kyseenalaisti ns. esimiesten tietotaidon (niin tiedossa oli simputusta ), enempi kuin sodankäynnin oppimista tai siihen opastamista.

Kyseenalaista oli myös monasti juopumustilassa tai voimakkaasti krapulassa olevien kapiaisten palveluksessaolo näyttämässä mallia mikä on armeijan kouluttajien taso.

Armeijakoulutuksena huvittavinta oli pyöräilyn opettaminen vanhoilta 1950-luvun säriseviltä filmeiltä, minkä esityksen jälkeen ns. pyöräilyn perusohjeita ei ollenkaan päivitetty, vaan ohjeet tarjottiin edelleen yli 30 vuotta vanhoja oppeja.


Seppo Lehto

Miehittäjä-Ryssä helvettiin loisimasta alueiltamme http://sanoma-ihmiskunnalle.blogspot.com

Ilta-Lehti tyytyi uutisoimaan disinformatiivisesti sotaveteraanin itsemurhaprotestin:

Vanhus heittäytyi panssarivaunun alle
7.12.2006 10:13
Sotaveteraani kuoli itsenäisyyspäivän paraatissa.


Iäkäs mies käveli yllättäen panssarivaunun alle. Hänet todettiin kuolleeksi sairaalassa. (JUKKA JÄRVINEN)

87-vuotias mies kuoli, kun hän käveli panssarivaunun alle eilen valtakunnallisessa itsenäisyyspäivän paraatissa Jyväskylässä. Onnettomuus tapahtui hieman yhden jälkeen iltapäivällä ohimarssin aikana vastaanottokorokkeen lähellä.
Jyväskyläläismies oli seuraamassa paraatia kaupungintalon edustalla katselutilassa, joka oli varattu sotaveteraaneille ja heidän vaimoilleen.
Panssarivaunuosasto oli juuri veteraanien kohdalla, kun penkillä istunut mies nousi nopeasti ylös ja siirtyi kadulle.
- En ota kantaa tapauksen syihin. Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa, rikosylikomisario Raimo Peltovuori Jyväskylän poliisista sanoo.
Näytti tarkoitukselliselta
Jyväskyläläinen Antti Paajoki seurasi paraatia asuntonsa parvekkeelta ja ikuisti tapahtumat videokameralla.
- Kaukaa katsottuna näytti, että mies meni tahallaan kadulle. Ei se sairauskohtaukselta vaikuttanut, pikemminkin heittäytymiseltä, Paajoki kommentoi.
- Tilanne tuli todella yllättäen. Se oli järkyttävä tapaus.
Silminnäkijöiden mukaan mies kulki kävelytiellä panssarivaunujen kulkusuunnan vastaisesti, astui sitten ajoradalle, kumartui maahan ja kierähti panssarivaunun alle.
Lisää aiheesta torstain Iltalehdessä

Monday, May 08, 2006

Tervetuloa veljeskansamme tsetseenien orvot ja puoliorvot - Kyllä Suomi maksaa, kun Seppo Lehto tunnustaa

Tervetuloa veljeskansamme tsetseenien orvot ja puoliorvot - Kyllä Suomi maksaa, kun Seppo Lehto kaikki tunnustaa

Seppo Lehto aikoo laittaa paremmaksi kuin tuo Turun Sanomissa 7.5.2006 uutisoitu saksalaismies

Seppo Lehto aikoo tunnustaa kaikki puoliorvot ja orvot tsetseenilapset omikseen Suomen valtion lukuun;) .. joten pistäkää paremmaksi jos pystytte.

Toivomme silvotun tynkä-Suomen ja ulkomaistenkin tsetseenitahojen ottavat yhteyttä järjestelyn onnistumiseksi Seppo Lehtoon esim. kavkaz.fi sivujen keskustelufoorumin tai sähköpostin isanmaan_asiall@yahoo.com kautta

Seppo Lehto Tampere http://www.kavkaz.fi


Viite: Saksalaismies tunnustaa tuhannen lapsen isyyden

Katkeroitunut saksalaismies kostaa isänmaalleen tunnustautumalla tuhannen ulkomaalaisen lapsen isäksi, kertoo saksalainen Der Spiegel -lehti tuoreessa numerossaan.
Paraguayssa nykyisin asuva 56-vuotias mies kertoi lehdessä, että hän on jo ehtinyt tunnustaa 300 lapsen isyyden. Der Spiegelin mukaan Saksan viranomaiset eivät selvitä, onko joku isäksi tunnustautuva todella lapsen biologinen isä. Ainoa vaatimus on, että lapsen äiti suostuu Saksan kansalaisuuden myöntämiseen lapselle ja ettei kukaan muu mies väitä lasta omakseen.
Lehden mukaan syynä miehen isyyskampanjaan on se, että hän haluaa kostaa Saksalle, jossa hänet tuomittiin 1987 kolmen vuoden vankeusrangaistukseen petoksesta.


08.05.2006 02:34 Etelä-Suomen Sanomat, Turun Sanomat jne - ottanevat kantaa myös Patrioottiradion tuomiin näkemyksiin?


Sotasyyllisyydet kumottava virallisesti, jotta voimme vaatia miehitettyjen alueidemme palauttamista! Ainoa oikea syyllinen viime sotiimme oli saastainen sovjet-Ryssä, nykyinen Venäjän federaatio.

Suomi suomalaisille, Afrikka afrikkalaisille!

Tuesday, April 11, 2006

Ei pakolaisia ainakaan toisten maiden entisistä siirtomaista, jotka tulevat tänne neekeröimään ja leikkimään uutta "valittua kansaa"



Hyvää huomenta ja päivää Mikko Heikalle ja evankelisluterilaiselle kirkolle 11.4.2006

Ohessa pääsiäisajan saarnani Evankelisluterilaiselle kirkolle

to:
Espoon hiippakunnan tuomiokapituli

Kirkkokatu 10 (kartta)

PL 203

02771 ESPOO

(09) 805 080

fax (09) 8050 8848

espoo.tuomiokapituli@evl.fi

Jos olisimme neekereitä tai somaleita tmv:a talebaanien huumekuskeja, niin ilmeisesti yhteiskuntakin rahoittaisi paremmin perheellisten suomalaisten hyvinvointia esim. alemmalla perheverotuksella, mutta suomalaisina olemme kasvamassa vain neekereiden, somalien rahoittajiksi. Ruotsinkieliset sukusäätiöt ymv:t entisen aateliston edustajat eivät tähän osallistu, kun ovat aikanaan oppineet ja osanneet säätiöidä sukuomaisuutensa niin ettei tule joka sukupolvi erikseen verotetuksi.

Tavallisen monasti suomalaisella kun ei ole työtä, niin ei ole työsuhdekännyköitäkään, eikä välttämättä muuta sosiaalista suhdetta kuin katsella neuvostoliittoaikuisia uusintoja tv:n valittujen palojen valikomina yhteiskuntatotuuksina ja harhakuvina halvan oluenkittaamisena seuraksi mahorkkasätkää vetelevine seuralaisineen.

Puhelinliittymäkin tuli sanottua irti, kun ei tule soittoja eikä ole itsellä juuri kenellekään maksullista asiaa ( kun kaikki tuppaa olemaan jo maksullisia palvelunumeroita, eikä ne kännykkäsoitotkaan ilmaisia ole ).

Työ ja toimeentulo ja ihmisarvoinen käteenjäävä raha, siitä ei ole kirkko ja yhteiskunta kiinnostuneita.On nähty ja nähdään mikä on ollut kaikkien "moni ns. kulttuuristen" anti ja kohtalo Vanhan testamentin Babylonista viimevuosien Neuvostoliittoon ja Jugoslaviaan. Ei vain tunnuta otettavan opikseen vaan pyritään tekemään Suomestakin toisiaan inhoavien kansojen sekasotku, missä kaikki ovat toistensa kurkussa toisiensa ymmärtämättömyyden takia.

"Monikulttuurisuutta" ajetaan kuin käärmettä pyssynpiippuun ottamatta huomioon sitä mitä nähdään tapahtuvan jo Euroopassa ja USA:ssa muslimimellakoineen.


Valitettavaa että kansallinen kirkkommekin sulkee silmänsä siltä, ettei "kannettu vesi kaivossa pysy" kun tänne raahataan valittuja uusia "pyhiä lehmiä" pakolaisstatuksella vaikka tiedossa on että samalla rahalla kun ko. ns. pakolainen maksaa tälle yhteiskunnalle vuosittain niin enemmän kuin 100 kertainen hyvä voitaisiin rakentaa vastaavalla summalla ko. kriisialueilla asuville hädänalaisille esim. Darfuriin kristityille neekereille rahoittamalla ko. leireille itsepuolustusjärjestelmä ( esim. maksetut vartijat ) ja oikeus palata kotiseuduilleen Etelä-Sudaniin. Omasta historiastamme Jääkäriliike kertoo että se on kestävää kehitystä eikä pallotella ihmisiä osana hajoavia keinotekoisia valtioita.

Tämä nykyinen "anekauppa" eli pakolaisten vastaanotto on yhtä farisealaista kuin aiempi katolisen kirkon touhu "lantti kirstuhun, niin sielu taivaaseen vilahtaa". Pyssy käteen (para bellum) tasavertaisuus kasvaa aina ja kaikkialla. Suomenkin demokratia lepää viimekädessä runsaassa asekannassa.

Logiikan mukaisesti asekantaa pitäisi vielä parantaa, sillä mikäli ko. tilastoihin on uskominen on Suomen asekanta suhteessa isompi kuin USA:ssa. Voinemme päätellä että demokratiisuus kasvanee suoraan verrannollisesti asekantaa parantamalla.

Mielivaltainen virkakunta tietää, että viimekädessä mielivalta voi johtaa viimekädessä lopullisiin ratkaisuihin, kuten Niskasen tekemä elokuva 1970-luvun poliisimurhista kertoo.
Joten kuten ulkoisissa, niin myös sisäisissä suhteissa mielivalta vähenee mitä paremmat on neuvotteluasemat. Siksi on ihmeteltävää kansakunnallisesta näkökulmasta, ettei Suomi liittynyt jo perustamisvaiheessa Natoon ja ollut näin Natonkin perustajavaltiona parantamassa demokratiaa ja vakaita oloja Eurooppaan.


Tässä maassa ei kaivata yhtään enempää monikulttuurisuutta, kuin mitä on ja nykyistäkin paapomis- ja hyysärimenttaliteettia voitaisiin voitaisiin vähentää. Ei pakolaisia ainakaan toisten maiden entisistä siirtomaista, jotka tulevat tänne neekeröimään ja leikkimään uutta uudelleen synnytettävää "valittua kansaa".

Ystävällisesti moitesaarnastani huolimatta hyvää päivänjatkoa

Tiedä häntä olenko kristitty vai en vai palavan pensaan lieskahulmahdus

Seppo Lehto http://www.kavkaz.fi Miehitetyt alueet takaisin miehittäjä-Ryssältä

Ohessa uutissivusto : http://www.kavkaz.fi/uutiset.html ja viimeisimmät uutiset Pentti Linkolan ja Seppo Lehdon tapaamisen jäljiltä http://www.kavkaz.fi/20060410.html